KUUKAUSIKOKOUS: Suomalaisten lukutaito ja sen tulevaisuuden näkymät
Apulaisprofessori Sari Sulkunen kertoo, mitä tällä hetkellä tiedämme suomalaisten lukutaidosta kansainvälisten lukutaitotutkimusten perusteella. Lisäksi hän pohtii lukutaidon ja lukutaitotyön tulevaisuuden näkymiä.
Ajankohta
18.9.2023 18:00 – 18.9.2023 19:00Paikka
Marskin saliTapahtumaluokka
Kuukausikokous← TakaisinLukutaidosta ja sen ulottuvuuksista on esiintynyt huolta niin median, tutkijoiden kuin tavallisten kansalaistenkin puheenvuoroissa. Monimutkaistuva maailma vaatii toisaalta monilukutaitoa (tilastot, kuvat), tosiaalta taas entistäkin tarkempaa ja vivahteita tunnistavaa perinteistä lukutaitoa monien tekstityyppien kohdalla. Luonnollisesti lukemaan oppiminen ja ymmärtävä lukeminen ovat kaiken tiedonsaannin ja todellisuuskuvan muodostumisen kannalta tärkeitä.
Puheenvuorossaan Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Sari Sulkunen kertoo, mitä tällä hetkellä tiedämme suomalaisten lukutaidosta kansainvälisten lukutaitotutkimusten perusteella. Esityksessään hän paneutuu myös siihen, miten lukutaitoa näissä tutkimuksissa arvioidaan ja mitä tämä tarkoittaa tulosten tulkinnan kannalta. Lisäksi hän pohtii lukutaidon ja lukutaitotyön tulevaisuuden näkymiä.
Kuva: Pertti Snellman, Jyväskylän yliopisto