SAM-yhteisesitelmä: Kuinka Suomesta tuli jäänmurtajateknologian suurvalta?
Merenkulkuneuvos Mikko Niini kertoo jäänmurtajahankkeesta Yhdysvaltoihin.
Tilaisuus on yhteistyöluento Suomi-Amerikka-yhdistyksen kanssa.
Yhdysvallat on päättänyt tilata 11 jäänmurtajaa rannikkovartiostolleen. Suomen ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyöpöytäkirjan, joka allekirjoitettiin lokakuussa 2025, Suomessa valmistettaisiin 4 jäänmurtajaa ja loput sisarlaivat paikallisilla telakoilla suomalaisten avustamana.
Suomalainen moderni jäänmurtajaosaaminen perustuu pitkälti kotimaan jäänmurtajatarpeeseen ja Wärtsilän jäälaboratorion perustaiseen 1970-luvulla. Eri vaiheiden jälkeen Suomeen perustettiin Aker Arctic Technology Oy 2004, jonka ensimmäinen toimitusjohtaja oli merenkulkuneuvos Mikko Niini. Hän tulee meille kertomaan torstaina 16.4. klo 18.00 Tampereen Suomalaisen Klubin Marski-salissa aiheesta
Kuinka Suomesta tuli jäänmurtajateknologian suurvalta?
Mikko Niini valmistui Otaniemestä laivanrakennusosastolta diplomi-insinööriksi 1970. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt nykyaikaisen laivanrakennuksen parissa Valmetin telakalla (1971-1986) eri tehtävissä, sen jälkeen Wärtsilä Marinessa 1987-89, minkä jälkeen toimi Kvaerner Masa-Yardsin myyntijohtajana 1989-2003. Mikko Niini toimi Aker Arctic Technology Oy:n toimitusjohtajana yrityksen perustamisesta lähtien vuosina 2004-2014. Nyt pääosin Suomen Teollisuussijoitus Oy:n omistama yhtiö muutti nimensä maaliskuun alussa Railo Technology Oy:ksi.
Mikko Niini on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista laivanrakennuksen, ja erityisesti jääolosuhteissa kulkevien alusten, osaajista ja asiantuntijoista maailmalla. Hän toimii edelleen mm. Rauman telakan (RMC) hallituksessa.

