Ajankohta

13.6.2025 18:00

Paikka

Pyynikin Kesäteatteri Joseliininniemi

Hinta

55 €

Tapahtumaluokka

Kulttuuri← Takaisin

Kirjailija Väinö Linnan romaani "Tuntematon Sotilas" vuodelta 1954 on 70 vuoden aikana saanut ilmiasunsa paitsi painettuna romaanina myös monilla muilla forumeilla:  Elokuvina, näyttämösovituksina, romaanikäännöksinä yli 20 kielelle, oopperana, kuunnelmana ja nyt viimeksi joulun 2024 alla lukumaratonina. 

Teatterisovitus on vuosien juoksussa niittänyt suosiota lukemattomilla näyttämöillä.  Väheksymättä mitään versiota, kenties parhaiten muistiimme ovat syöpyneet Edvin Laineen ohjaama filmatisointi vuodelta 1955 ja Pyynikin Kesäteatterin samoin Edvin Laineen ohjaama produktio vuodelta 1961. 

Linnan teoksella on merkittävä asema Pyynikin kesäteatterin historiassa. Edvin Laineen ohjaamaa "Tuntematonta Sotilasta" esitettiin 60-luvulla täysille katsomoille yhdeksän vuoden ajan, ja se on edelleen kautta aikain katsotuin kesäteatteriesitys Suomessa. Vuonna 1997 "Tuntematon Sotilas" sai Pyynikillä uuden tulemisen Kalle Holmbergin ohjaamana.  Edvin Laineen alkuperäiselokuva on vuosikymmeniä kuulunut televisiossa maamme Itsenäisyyspäivän vakio-ohjelmistoon.

"Tuntematon Sotilas" on visuaalisesti ja kerronnallisesti vaikuttava elämys, mutta myös syvästi koskettava rauhanjulistus sodan mielettömyyttä vastaan. Samalla se on hyvästijättö viimeisille elossa oleville veteraaneillemme.
 

"TUNTEMATON SOTILAS" PYYNIKIN KESÄTEATTERISSA KESÄLLÄ 2025

Sovitus Sami Keski-Vähälä, ohjaus Antti Mikkola, apulaisohjaaja Saija Viljanen, lavastussuunnittelu Kimmo Sirén, pukusuunnittelu Jaana Aro, äänisuunnittelu Sami Silén, kampausten ja maskien suunnittelu Riina Vänttinen, tarpeiston suunnittelu ja valmistus Satu Wiinikka, tuottaja Hannele Sulin.

Rooleissa Paavo Kinnunen, Kasperi Kola, Pyry Kähkönen, Konsta Laakso, Verneri Lilja, Jyrki Mänttäri, Jussi-Pekka Parviainen, Tommi Raitolehto, Aimo Räsänen, Antti Tiensuu, Kai Vaine. Lisäksi mukana on avustajia Nokian Etunäyttämöltä.
 

TAMPEREEN SUOMALAISEN KLUBIN "TUNTEMATON" 13.6.2025 KLO 18.00

Liput 55 € hengeltä sisältäen lipun sekä valiaikatarjoilun (kahvi/tee +nimikkoleivos).
Varaukset ja maksu tapahtumakalenterin lomakkeella viimeistään 31.5.2025.
Lisätiedot Sointu Lanki  0400-684416 tai sointula@kolumbus.fi.
Jos tulette omalla autolla, kannattaa varata pysäköinti ennakkoon Kesäteatterin verkkosivuilta www.pyynikinkesateatteri.fi.
Voit varata paikat kaikille seurueesi jäsenille.  Yhteystiedoksi varaajan sähköpostiosoite.  Mahdollinen esitystä koskeva viestintä tapahtuu tähän osoitteeseen.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA